Ruskeasuo asuinalueena on perinteikäs ja puistomainen sekä varsin hyvinvoiva kaupunginosa.

Käsittelen tässä blogissa Ruskeasuon (00280) aluetta, mutta virallisesti osa Pikku Huopalahdesta kuuluu myös Ruskeasuohon. Käytännössä 00280 alue on pääasiassa Vanhan Ruskeasuon aluetta, joka sijaitsee Mannerheimintien itäpuolella.

Ruskeasuo asuinalueena kiinnostaa valtavasti asunnonostajia. Asunnot myydään pääasiassa vain päivissä ja erinomaisten kulkuyhteyksien lisäksi keskuspuistoon pääsee muutamassa minuutissa.

 

Ruskeasuon historia

ruskeasuon historia

Kuva: Alanco Jan, Helsingin kaupunginmuseo
Ajankohta: 1987
Osoite: Helsinki, Koroistentie 10

Ensimmäinen maininta Ruskeasuosta löytyy historian kirjoista jo vuodelta 1555.

Ruskeasuo on ollut metsäaluetta vielä 1800-luvun aikana, mutta 1900-luvun alussa alueelle rakennettiin puutaloja. Puutalot purettiin myöhemmin ja 1940-luvulla tehdyn asemakaavan jälkeen alueelle rakennettiin korkeita kivitaloja, jotka ovat yhä suuri osa alueen perusilmettä.

Ruskeasuon alueen pääelinkeinotoiminta liittyi 1900-luvun alkupuolella hevosiin ja siitä muistuttaa yhä olympialaisia varten rakennetut ratsastushallit sekä alueen aktiivinen ratsastustoiminta. Alueella on yhä myös Suomen ainoa hevospoliisin talli.

 

Asuntojen hinnat Ruskeasuolla

Ruskeasuo asuinalueena on hyvin vetovoimainen ja se näkyy alueen keskineliöhinnan kehityksessä selkeästi. Esimerkiksi kaksioiden hinnat ovat nousseet 20 vuodessa noin 281%. Ruskeasuo on siis hyvä paikka niin asunnonostajalle kuin myyjällekin. Myyjä saa hyvin varmasti voittoa asunnostaan ja on todennäköistä, että myös ostaja hyötyy arvonnoususta.

Ruskeasuon keskineliöhintojen kehitys 2000 – 2020

kaksiotkolmiotneliöt
20002 323,00 € 2 141,00 €2 367,00 €
20104 138,00 €4 346,00 €3 504,00 €
20206 543,00 €5 799,00 €5 802,00 €

Kurkipuisto

Ruskeasuo asuinalueena

Ruskeasuon Kurkipuisto toukokuussa 2021. Kuva: Tuomas Kukko LKV

Kurkipuisto sijaitsee sopivasti kahden kaupan välisellä alueella ja alueen reunalla olevilla penkeillä näkeekin usein ihmisiä nauttimassa eväitään. Kurkipuisto on viereisen Ratsaspuiston kanssa Ruskeasuon viihtyisimpiä paikkoja, jossa on mukava viettää päivää auringonpaisteessa.

 

Ruskeasuon yrityksiä

Arena Center, Ruskeasuo

Salibandya kaikenikäisille huippuolosuhteissa

FinnFlorist

Upea kukkakauppa Koroistentiellä

Valo Hotel

Hotellin ja toimiston yhdistelmä on hieno ja uusi konsepti Mannerheimintien varressa.

Lisäksi alueella on Skanskan ja NCC Rakennus Oy:n pääkonttorit sekä useita ruokakauppoja ja muutama ravintola. Legendaarinen Ruskeasuon Teboil sijaitsee Koroistentiellä. Vanha lippakioski Teboilin vieressä on saanut uuden elämän, kun siellä myydään käsityönä tehtyjä piirakoita (ks. kuva Ruskeasuon historia blogin alkupuolella).

 

Ruskeasuo on upea alue ja olen itsekin lapsena ja nuorena liikkunut alueella runsaasti.

Oletko myymässä asuntoasi Ruskeasuolta? Pyydä minut arviokäynnille täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa minut arviokäynnille kotisi myynnistä!

    Paras aika tavoitella puhelimitse
    AamuPäiväIltaAina
    Yhteydenotto mieluiten
    PuhelimitseSähköpostilla