Sain hetki sitten käsinkirjoitetun kirjeen (artikkelikuvana), jossa nimimerkki Huolestunut kansalainen kritisoi käyttämääni Social Selling Rockstar® -tavaramerkkiäni, koska kiinteistönvälittäjän vertaaminen rocktähteen on hänen mukaansa loukkaavaa. Perusteluna hän kirjoitti, että rocktähdet antavat yhteisölleen, kun taas alani edustajista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Myönnän, että tuloni liikkuvat eri summissa kuin kovan luokan rocktähdillä, mutta vannon, että annan yhteisölleni niin paljon kuin voin. Kirje satutti, koska kirjoittaja teki minusta ja kokonaisesta ammattikunnasta oletuksia tietämättä, miten tärkeää omasta antaminen ja toisten auttaminen on minulle.

Viime vuosina olen pyrkinyt huolehtimaan kaikista heikoimmassa asemassa olevista. Olen järjestänyt kampanjan, jossa keräsin ruokaa, leluja ja tuhansia euroja rahaa kodittomille eläimille Suomessa ja Virossa. Viron Viljandin eläintarhalla kissanruoka oli melkein loppu ja vapaaehtoistyöntekijät olivat jo viikkoja nipistäneet omasta ruokailustaan, jotta eläimet selviäisivät. Veimme tarhalle n. 800 kg kuivaruokaa. Ostan edelleen lähes jokaista asuntokauppaa kohden lahjakortin kodittomien eläinten ja kehitysmaiden lapsien hyväksi.

Olen jo vuosia vieraillut saattohoito-osastoilla koirani Hefen kanssa tuomassa lohtua kuoleville ihmisille. Keskustellut ja kuunnellut. Jakanut taakkaa ja surrut kotona ja lähtenyt seuraavana päivänä uudestaan. Myös vanhainkodeissa säännöllisiä vierailuitamme odotetaan lämpimästi. Valon kasvoille toivat myös naistenpäivänä 2018 jakamani 200 ruusua ja 200 käsinkirjoittamaani naistenpäiväkorttia.

Jaan ammatillista asiantuntemustani veloituksetta. Olen kertonut työstäni nuorille, jotka ovat kiinnostuneet alasta, autan taloudellisessa ahdingossa olevia ihmisiä asunto- ja kiinteistökauppariita asioissa, kirjoitan blogia ja jaan tietoa asuntojen ostamisesta ja myymisestä. Ilmaiseksi ja omalla ajallani.
Seuraavaksi lahjoitan mm. vähävaraisille perheille lippuja Elastisen virtuaalikeikalle. Keikan tuotot ohjataan Kummit ry:lle ja kohdennetaan lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi.

Tuloni eivät tietenkään ole ihan Guns N’ Roses -tasoa, mutta yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman paikan elää.

Tällaisten kirjeiden kirjoittajat ovat onneksi Suomessa yksittäistapauksia ja pääasiassa ihmiset ymmärtävät, että ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä on paljon muutakin kuin myynti-ilmoituksen tekijä, oven avaaja ja liiallisen hajuveden käyttäjä.

Nimimerkki Huolestunut kansalainen. Jos sinulla koskaan tulee tiukka paikka, lupaan auttaa sinuakin parhaani mukaan. Veloituksetta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa minut arviokäynnille kotisi myynnistä!

    Paras aika tavoitella puhelimitse
    AamuPäiväIltaAina
    Yhteydenotto mieluiten
    PuhelimitseSähköpostilla