Markkinointipäällikkö Hefen tarina

MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ HEFEN TARINA

Aamuherätys soi.

Äh, joko on aika nousta ylös? Joskus olisi niin paljon mukavampaa vaan jäädä loikoilemaan vällyjen väliin, kuin lähteä nuuhkimaan uusia yön aikana ilmaantuneita (mutta erittäin kiehtovia) hajuja – etenkin jos ulkona on inhottavan kylmää ja märkää! Mutta kaipa sitä pitää olla mieliksi isännälle, joka alkaa heti herättyään puuhastelemaan aina vaan omien juttujensa parissa. Sieltä se tuleekin jo herättelemään uudelleen. Ei hitsi kun voisi vielä ottaa pienet nokoset. No nyt se taputtelee jo päätä. Okei, kyllä se siitä, ole kiltti poika! Onhan siellä ulkona kuitenkin loppujen lopuksi ihan jännää! Ai niin, mutta… tämähän tarkoittaa sitä, että lenkin jälkeen isäntä hyppää jälleen isoon leluunsa ja lähtee pois pitkäksi, pitkäksi aikaa ennen kuin voimme taas leikkiä. Se odotus tuntuu aina ikuisuudelta. Yksin on niin tylsää. Möh. Ei mutta hetkinen, tässä on meneillään nyt jotain erikoista tällä kertaa! Voisiko tämä olla taas sellainen jännittävä päivä, jolloin pääsen isännän mukaan seikkailulle näkemään, kokemaan ja nuuhkimaan ihka uusia ihmis- ja koirakavereita? Ja muistaakseni herkkujakin on joka kerta luvassa!

Jopas alkoi häntä heilumaan!

Ja niin sama innostus näkyy Hefen, nuoren staffordshirenbullterrierini, hymynaamasta ja vimmatusti vispaavasta hännästä joka kerta kun otan rakkaan koirani mukaan työmatkalle, tai touhuamaan nuorelle hauvalle langetettujen markkinointipäällikön tehtävien pariin toimistolle. Kahdesti ei Hefeltä tarvitse kysellä; riittää että aukaisee auton oven, ja uhkarohkea staffini on jo loikka-aikeissa pelkääjänpaikalle. Hefen kohdalla tosin minkäänlaisesta pelosta ei ole tietoakaan sillä matkusteluun on totuteltu ja tykästytty jo pennusta lähtien. Ja koska toimin kiinteistönvälittäjänä omassa yrityksessäni, niin liikkumista paikasta toiseen tulee tehtyä runsaasti.

PARAS KAVERI MUKAAN TYÖELÄMÄÄN

Hefe ei tietenkään ole ainoa, joka piristyy yhteisestä ajasta kodin ja tutun ympäristön ulkopuolella sillä koen itse myös parhaan kaverini läsnäolon rauhoittavana ja aktivoivana motivaattorina hyvälle työpäivälle – etenkin koska ikävä ja huoli toisen yksinolosta kotona pääsee helposti hiipimään mieleen. Eri yliopistoissa suoritettujen tutkimustenkin mukaan koiranomistajien stressi vähenee, kun he saavat ottaa lemmikkinsä mukaan töihin, tai miksei myös vaikkapa terapiakoiran roolissa sairaalaosastolle potilaita ilahduttamaan. Hyödyt eivät myöskään rajoitu ainoastaan itse omistajiin, vaan myös lemmikittömät työkaverit raportoivat tuottavuuden ja luovuuden kukoistaneen koiran läsnäolon myötä, niin tehtailla kuin toimistoissa.

Minulla on ollut lapsuudessa ja nuoruudessa koira, mutta aikuisiällä omaa hännänheiluttajaa ei näkynyt, kuin vasta vuosi sitten Hefen myötä. Sitä ennen tuntui, että elämästä puuttui jotain oleellista. Vastassa oli kuitenkin se kysymys, jonka parissa tulevat koiranomistajat ovat käytännössä kaikki kamppailleet: minkä rotuinen koira olisi sopiva? Itsellä oli kuitenkin ollut jo pitkään idea sen suhteen ja päädyinkin valitsemaan staffin monesta eri syystä, joista tärkeimpinä pidin niiden vahvasti estotonta luonnetta, aktiivisuutta ja tietenkin heidän hurmaavaa hymynaamaa. Kokonsa puolesta staffi oli myös oiva valinta, sillä Hefen voi ottaa näppärästi autoon mukaan minne ikinä meneekin, eikä seikkailunhaluisen sekä rohkean persoonansa puolesta mitään erikoisjärjestelyjä tarvitse miettiä. Asennoiduinkin koiran hankintaa pohdiskellessani, että haluan käyttää lemmikkiäni aktiivisesti mukana ammatissani, jotta voin viettää toisen kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista. Ja koska toimin yrittäjänä, niin olen asennoitunut siihen, että rautaa tulee takoa silloin kun se on kuuma.

Näin koin asian myös vierailtuani Keuruulla sijaitsevassa kennelissä, jossa vastassa oli asiantunteva kasvattaja sekä liuta hellyttäviä syöksysämpylöitä, joiden tuhisevat hymynaamat, ja kennelin pitäjän kanssa käydyt pitkät keskustelut, varmistivat päätöksen. Aloitin kotona saman tien valmistelut koiran saapumista varten.

Tragedialta ei kuitenkaan onnistuttu välttymään sillä tiineenä ollut staffi oli saanut keskenmenon ja pennut sen myötä menehtyneet. Uudelleenasennoituminen oli vaikeaa koska ajatus omasta taistelupossusta oli jo niin pitkälle edennyt ja nyt tilalla oli kirjaimellisesti staffin kokoinen aukko, joka tuntui huomattavasti voimakkaammalta, kuin aiemmin mainittu yleismaallinen tunne siitä, että jokin puuttui elämästä. Nyt sillä oli konkreettiset kasvot.

Sosiaalisen media voima kuitenkin näytti jälleen voimansa huomattuani, että eräs ystäväni oli juuri pari päivää sitten hankkinut itselleen luovutusikäisen staffipennun, mutta jonka elämäntilanne oli kuitenkin muuttunut radikaalisti pian sen jälkeen. Kerrottuani omasta epäonnensuorastani, tuli puheeksi koiran uudelleensijoittaminen minun huomaani. Päätös ei kuitenkaan ollut missään nimessä helppo; Olihan kaveri kuitenkin erittäin omistautunut jo asialle, ja pitkän taustatyön tehtyään hakenut koiransa ulkomailta sekä ehtinyt jo nimetä pienen koiransa samana päivänä kuolleen Hugh Hefnerin mukaan.

KOIRANELÄMÄÄ MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖNÄ JA HYVÄNTEKIJÄNÄ

Harvasta meistä tulee ikinä markkinointipäällikköä, mutta pienoiselle Hefelle tämä toimenkuva tuli tutuksi jo alkutaipaleella, kun päätin perustaa joulukampanjan jo useita vuosia sitten tutuksi tulleelle eläinsuojeluyhdistys Rekku Rescue Ry:lle, joka toimii Suomessa sekä Virossa kissojen ja koirien auttamiseksi. Kampanjan tarkoitus oli lahjoittaa yhdistykselle lyhentämättömänä 10 senttiä jokaisesta tykkäyksestä Facebookissa, Hefen toimiessa luonnollisesti kampanjan mannekiinina. Kasvua tapahtui sutjakkaasti ja haali kasaan lopulta 6500 tykkäystä ja keräsi Rekku Rescuelle 670 euroa. Käytin yritykseni asuntoautoa liikkuvana toimistona, jolla kiertelin keräilemässä erilaisia tarvikkeita kodittomille eläimille, järjestämässä keräystilaisuuksia ympäri pääkaupunkiseutua ja esittelemässä tietenkin ihmisille uransa juuri aloittanutta – ja kampanjan kasvoina toimivaa – markkinointipäällikkö Hefeä.

Kampanja manifestoitui myös Hakaniementorille, maalaismarkkinoiden rinnalle, jossa keräsin vielä viimeiset tarvikkeet kodittomille eläimille Rekku Rescuen järjestäessä vieressä eläinten leipäjonon, josta vähävaraiset saivat hakea ruokaa rakkaille lemmikeilleen. Ihmisiä kertyi paikalle yllättävän paljon, vaikka sään puolesta tuli vettä lujaa vaakatasossa. Kun keräys oli ohi, toimitin tavaraa asuntoautollani Viroon Pärnun ja Viljandin koiratarhoille, joihin olin vienyt aiemminkin tarvikkeita sekä auttanut koirien hoidossa jo useasti ennen omaa yritystäni.

Tavaraa ja ruokaa jaettiin tasapuolisesti myös Suomeen Kiikoisten ja Stormin löytöeläinpalveluille sekä Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistykselle. Meidät otettiin sydämellisesti vastaan kaikkialle minne menimme ja oli mahtavaa tavata ihmisiä työn takana sekä tietenkin pitää seuraa eläimille, joista pidetään erittäin hyvää huolta.

Hefen inspiroimana päätin lahjoittaa vielä jokaisesta yritykseni Facebook-sivun keräämistä, 10 sentin arvoisista tykkäyksistä jälleen lyhentämättömänä Rekku Rescuelle sekä jakaa vielä markkinointipäällikköni kanssa 200 ruusua ja käsinkirjoitettua korttia Munkkiniemen alueella naistenpäivän kunniaksi. Pienen hurmurin nimeäminen Hugh Hefnerin mukaan ei siis kenties ollutkaan pelkkää sattumaa!

Hefe on ollut minulla nykyään mukana myös asuntokohteiden myyntivideoissa oikein kunnon rokkitähtenä. Onhan hänestä tullut sosiaalisessa mediassa jo jokseenkin tunnettu koira myös oman hashtaginsa (#hefenaattori) myötä. Vaikka toinen rakastaa tehdä tottelevaisuusjuttuja, niin joskus projektista liikaa innostuttuaan, ei meidän esiintyvä markkinointipäällikkö meinaa millään malttaa pysytellä pientä hetkeä paikoillaan. Tuotannot tehdään tietenkin joka kerta koiran ehdoilla, joten leikki- ja herkkupalataukoja toteutetaan aina vaatimusten mukaisesti. Hefestä on tullut tietenkin myös hyvää pataa videoiden tekijöidenkin kanssa, kuvaustilanteiden yhteydessä. Lisäseura ja töiden parissa mukana oleminen energisoi ja aktivoi nuorta staffia joskus niinkin paljon, että kotimatkalla sammutaan autonpenkille tyypillisesti suoraan neljältä jalalta.

Hefen markkinapäällikön taidot ovatkin tuottaneet tulosta: Jo ensimmäisessä myyntivideossa esiinnyttyään, sain välitettyä lähes huomiotta jääneen lomakiinteistön uusille omistajilleen kuudessa päivässä, kun aiemmin sitä oli yritetty myydä eteenpäin noin vuoden verran – ja vielä kahden eri välittäjän toimesta!

JOKAINEN HETKI ON KULLANARVOINEN

Ennen kiinteistönvälittäjän uraani, tein töitä mm. hankalassa elämäntilanteessa olevien nuorten kanssa heidän ohjaajanaan sekä järjestyksenvalvojana ravintoloissa ja baareissa, joten sopeutuminen muuttuvaan ympäristöön ja tilanteisiin olivat tuttuja asioita, mutta mikään ei kuitenkaan ikinä vahvista meitä tarpeeksi sitä hetkeä varten, kun läheiseen sattuu.

Hefellä oli jo aiemmin todettu atooppinen iho, mutta tassunpohjiin ilmestyneistä pateista oli otettava koepala eläinlääkärissä. Jokaisella koiranomistajalla tulee varmasti mieleen, että kuinka kauhealta se voisikaan tuntua – tai tulee tuntumaan – kun koiran vajotessa syvään uneen omassa sylissä eläinlääkärin vastaanotolla, kyse olisikin pelkän rauhoittavien sijaan siitä lopullisesta pistoksesta. Oli kuitenkin helppo pyyhkiä pois mielestäni moinen kauhea ajatus, koska kaikki tuntui sujuvan lääkärissä oikein mallikkaasti, ja minua suositeltiinkin jo toisaalle lähtemistä tutkimusten ajaksi.

Muutaman tunnin kuluttua saapunut puhelu kuitenkin muistutti elämän hauraudesta, ja siitä kuinka tärkeää jokainen yhteinen hetki onkaan. Eläinlääkäri kutsui minut takaisin paikalle ja kertoi, että Hefe oli lakannut hengittämästä tutkimusten aikana. Minusta tuntui sillä hetkellä, kuin sama olisi tapahtumassa myös itselleni silkasta järkytyksestä. Kaikki rakkaat hetket oman lemmikin parissa vilisivät mielessä, ja pelko siitä, että tulevaisuudessa vastaavia hetkiä ei olisikaan enää luvassa, oli lamaannuttava. Onneksi tilanne saatiin kuitenkin nopeasti hallintaan, Hefe herätettyä ja asiasta selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Oppitunti elämän hauraudesta, mutta myös vahvan yksilön voimasta, tuli opittua kertaheitolla, sillä kun itse vielä toipuessa tapahtuneesta, oli Hefe jo oma iloinen itsensä ja lähinnä ihmetteli, että mikä ihme toiseen oli oikein mennyt – hänhän otti vain pienet nokoset ja oli jälleen valmis hommiin!

Tänä päivänä en voisi olla onnellisempi, koska Hefe on edelleen kotiin savuttuani aina tervehtimässä täydellä rakkaudella. Olenkin nimittänyt sen hetken päivän tärkeimmäksi tapaamiseksi. Vaikka rakastankin työtäni ja panostan suuresti ollakseni mahdollisimman läheinen ja auttava asiakkailleni, ei mikään ole minulle tietenkään niin tärkeää kuin oma perheeni.

Voin olla onnellinen myös siitä, että Hefe on (pienen herättelyn jälkeen) valmiina seuraavanakin aamuna hyppäämään autoon viereiselle penkille, ja ottamaan kuonon kohti sitä, mikä tuntuu meidän molempien mielestä – rutiininomaisen ja toiselle paljon odottelua sisältävän päivän sijaan – yhteiseltä seikkailulta.