Yritän parhaani mukaan vastata tähän kysymykseen blogissani, eikä lopputulos ole ihan yksiselitteinen.

Ajatellaanpa asiaa ostajien kannalta: Joulun alennusmyynnit alkavat kaupoissa, pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan, perheet juhlivat yhdessä, jotkut lähtevät ulkomaille ja joululahjojen ostokset alkavat – paitsi tietenkin perheen isä, joka ostaa joululahjat aattona kello 12:00 Prismasta, koska kyllähän silloin vielä ihan hyvin kerkeää. Uusivuosikin lähestyy.

Jos markkinoilla on silloin näin monta ”häiriötekijää”, onko kannattavaa laittaa asunto myyntiin juuri samaan aikaan? Merkittävä osa potentiaalisista tarjouksentekijöistä on kuitenkin ulkomailla, mummolassa viettämässä perheaikaa tai loppuvuoden työpaineet vielä hengittämässä niskaan.

Menevätkö asunnot sitten jouluna kaupaksi? Kyllä niitä asuntokauppoja sovitaan myös joulukuussa, mutta tilastollisesti merkittävästi vähemmän, kuin esimerkiksi elo-marraskuussa. Mistä se johtuu? Juurikin näistä ”häiriötekijöistä”.

Asunnon myyntiin tarvitaan vain yksi ostaja. Olisiko asunto kumminkin viisaampaa myydä silloin kun näitä ostajia on maksimaalinen määrä liikkeellä? Vaikka asunnollesi löytyisi ostaja joulukuussa, voi hyvin olla, että vilkkaampana ajankohtana löytyisi ostaja, joka olisi valmis tekemään vieläkin paremman ostotarjouksen – tai sitten ei, mutta tilastollisesti kuitenkin todennäköisemmin.

Asunnon myynti ei ole aina hinnasta kiinni. Joskus ei ole vaihtoehtoa odottaa vilkkaampaa kautta, vaan esimerkiksi paikkakunnalta muutto on tehtävä tiettynä ajankohtana. Tulevan äidin vatsassa kasvaa sinappikone, tai avioeron takia asunto on nyt vain myytävä, jotta kummatkin osapuolet pääsevät jatkamaan elämäänsä.

Asuntokauppojen onnistuminen joulukuussa ei siis välttämättä ole kiinteistönvälittäjän ammattitaidosta tai markkinointikanavista kiinni. Hyvä kiinteistönvälittäjä kumminkin markkinoi kotiasi siten, että se tavoittaa maksimaalisen määrän potentiaalisia ostajia vuodenajasta riippumatta, joskus juuri tuo oikea ostaja ei ole vaan markkinoilla samaan aikaan kun sinä niin haluaisit.

Yhteenvetona: jos voit odottaa vilkkaampaa myyntiaikaa, jotka ovat tilastollisesti kevät ja syksy, odota. Jos tilanteesi taas vaatii asunnon myyntiä juurikin joulukuussa, sitten vain myymään!

Oikein hyvää joulua kaikille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *